Putiikin etusivu
Kasvatuksen etusivu

Gerbiilit
Degut
Hyyrät

Ostaminen
Kasvattaja
Poikueet

Kasvattaja

Kuka olen?

Olen Suvi Pulkkinen, reilu kolmekymppinen jyrsijäkasvattaja Tampereelta. Perheeseeni kuuluu aviomies ja kaksi lasta. Kotona seuraa pitää myös kaksi koiraa. Olen valmistunut lähihoitajaksi ja tein lähihoitajan töitä kymmenisen vuotta, kunnes päätin hypätä oravanpyörästä ja lähteä yrittäjäksi. Nyt pyöritän Moonwell'sia johon kuuluu Koirapäiväkoti, eläintarvikeliike Lemmikkien OMA Putiikki sekä jyrsijöiden kasvatus harrastuksena. Kaikki työaika ja ns. vapaa-aika siis kuluu varsin tehokkaasti eläinten parissa.
Putiikin alku lähti siitä, että halusin tarjota kasvattieni ostajille laadukasta ruokaa ja niinpä aloin myymään Tampereella Rapunzelia. Siitä on lähdetty kasvamaan ja vuoden 2017 alussa siirsin toimintani isompiin tiloihin Hervannan lähistölle. Uusi toimitila on isompi ja paremmin ilmastoitu, enemmän tilaa juoksutuksiin ja tilat karanteenia varten.
Eläimet hoidetaan ja tarkastetaan päivittäin. Eläinten pariin uppoava aika vaihtelee päivittäin, kahdesta tunnista aina kahdeksaan tuntiin saakka. Siinä siis melkoinen työrupeama varsinaisen työpäivän lisäksi :)

Miten kasvatus syntyi

Annoin pikkusormen..
Vuonna 1999 ollessani pikkutyttö kärtin vanhemmiltani lupaa lemmikkiin. Etsittiin meille sopivia vaihtoehtoja ja bongattiin gerbiili. Eläinkaupasta onnellisena tulin kotiin pahvilaatikon kera, jossa oli kaksi gerbiiliä. Tämä on ollut ensimmäinen ja kenties viimeinen kerta, kun meillä on ollut vain kaksi gerbiiliä. Tästä onkin hyvä "varoittaa" myös uutta gerbiiliharrastajaa: näistä ei helpolla eroon pääse :)

.. ja se vei koko käden..
Vuosien gerbiiliharrastamisen jälkeen aloin miettiä seuraavaa askelta; kasvatusta. Hankin lisää tietoa gerbiilien kasvattamisesta ja hankin myös tätä silmällä pitäen uroksen ja sille sopivan naaraan. Vuonna 2005 oli kaikki valmista ja ensimmäinen poikue syntyi. Poikueeseen syntyi yhdeksän poikasta, joista yksi syntyi kuolleena. Surullinen alku siis. Koko perhe oli oikein innoissaan poikasista. Sitten tuli se pelätty kolmen viikon ikä ja toi naksun tullessaan. Puolet poikueesta menehtyi, eli jäljelle jäi lopulta vain neljä. Huonon tuurin jälkeen mietin ja puntaroin kasvatusta uudelleen ja luin lisää tietoa näistä jyrsijöistä ja kasvattamisesta. Syksyllä 2005 teetin toisen pesueen.

Kävin SGYn kasvattajakurssin molemmat osiot hyväksytysti läpi, allekirjoitin kasvattajasitoumuksen ja sain virallisen kasvattajanimen gerbiileille Moonwell's vuonna 2008. Facebook-sivun nimi oli tuolloin Moonwell's gerbiilikasvatus.
Gerbiilien lisäksi lajien määrä alkoi kasvaa degujen tultua taloon. Ovet olivat avoimet, aikaa, tilaa ja yhteistyöhön soveltuvia kasvattajia alkoi tulla kokemusten ja kontaktien myötä joten lisää harvinaisia saapui gerbolaamme. Degujen jälkeen saapuivat Shawin jirdit, puskahännät ja duprasit. Näiden jälkeen vielä harvinaisempia, kuten tietääkseni Suomen ainoat Cheesmanit. Koska halusin kaikki gerbiilit ja harvinaiset samoille Facebookin kasvattajasivuille enkä montaa sivua erikseen, vaihtui sivun nimi pelkästään Moonwell's nimelle. Löydät siis meidät Facebookista nimellä Moonwell's tai @moonwellsFIN.

Yhdistyksestä eroaminen

Vuosien saatossa hiljaiselon sekä muiden harrastajien ja kasvattajien kanssa yhdistyksen tavoista puhuessani alkoi mielessä pyörimään ajatus siitä, maksanko jäsenmaksua yhdistykseen ollenkaan. Miten yhdistys palvelee kasvattajaa, jolle näyttelyissä reissaaminen ei ole kaikki kaikessa? Suomeen mahtuu kyllä virallisten ja epävirallisten kasvattajien väliin se luokka, jotka haluavat kasvattaa hyviä lemmikkejä, kuitenkin ilman näyttelyissä käymistä. Aloin punnitsemaan asiaa ja yhä enemmän vaakakuppi painoi siihen, että ei ole syytä jäädä yhdistykseen.
Entä miten yhdistys palvelee virallisia kasvattajia, muuten kuin antamalla tuon erinomaisuuden viitan kasvattajanimen muodossa? Aloin selaamaan kasvattajien, myös monien muiden lajien, sivuja ja mietin asiaa. Seurasin keskusteluita iänikuisesta virallinen kasvattaja vs. tehtailija -aiheesta joka usein tuntuu olevan kovin mustavalkoinen. Myönnän aiemmin itsekin ajatelleen, että virallinen kasvattaja on se "ainoa oikea" kunnes avasin silmäni ja korvani ja totesin, ettei loppujen lopuksi virallisuus takaa kuin korulauseita. Ulkomailla tilanne on sama eikä meillä Suomessakaan sukutaulut kasvattajille ole se tärkein juttu, kun haetaan lisää eläimiä. Aiheesta olen myös kirjoittanut useamman ns. blogitekstin, mutta julkaisu vielä uupuu.

Facebookin nimen vaihtaminen oli yksi askel seuraavaan. Tähän siis, mitä olin jo pitkään miettinyt ja pohtinut monelta eri kantilta.
En ole koskaan kokenut tai halunnut olla "tittelinmetsästäjä" joten näyttelyissä olen käynyt vain harvakseltaan. Ollessani aktiivinen kävin näyttelyissä silloinkin vain kerran, kahdesti vuodessa. Variegated-kohun jälkimainingeissa, aktiivisten jälleen aloitettua hiljaiseloa aloin miettiä jo enemmänkin yhdistyksestä lähtemistä. Sitten lähti useampi pitkän linjan kasvattaja ja mietin, menenkö samassa vanavedessä. Jostain syystä jäin kuitenkin odottamaan.

Keväällä 2014 minua pyydettiin epävirallisesti tuomaan kiharakarvaiset REXit näytille näyttelyyn. Ehdin jo innostua, tässäkö se nyt olisi. Se uusi tuuli, joka nostaa oman innostuksen yhdistyksenkin parissa. Näin näyttelyssä vanhoja tuttuja ja nautin päivästä, iso maha pystyssä esikoista odottaessa. Vaan siihen se kuitenkin jäi. Gerbiilit kuvattiin ja videoitiin, tarkoituksena tehdä kiharakarvaisille rotumääritelmä. Minua haastateltiin, kysyttiin ummet ja lammet. Ja se oli siinä. Palasin kotiin ikäänkuin tyhjin käsin, mitään en kuullut näistä tämän jälkeen. Kuvia saati videota ei näkynyt, ei tekstejä yhdistyksen sivuilla rotumääritelmissä. Kiittämättömyys on maailman palkka ajattelin.

Mukaan vielä muutama muu seikka, kuten degujen kasvattajanimen saamisen pitkittäminen, josta olin yhteydessä myös Suomen Kani- ja Jyrsijäyhdistyksen liittoon (tähän liittyvästä faktapohjaisesta FBkirjoituksestani oli muuten myös yritetty tehdä valitus SGYlle, mutta se oli jäänyt siihen) ennenkuin kasvattajanimen asia meni lopulta eteenpäin sekä yritykseen liittyvä mustamaalaaminen, jossa yhdistys oli päättänyt uskoa saamaansa viestiä kysymättä asiaa edes minulta (tämä löytyi pöytäkirjasta) oli päätös kaikin puolin aika hyvin taputeltu keväällä 2017.

Lopulta siis toukokuun lopulla 2017 koitti se hetki ja päätin sanoutua irti yhdistyksestä. Vielä sähköpostia kirjoittaessa mietin, että jäänkö sillä seuraavana vuonna olisi tullut viralliselle kasvatukselle täyteen 10 vuotta. Mutta tässä kohtaa tilanne oli jo aika sietämätön, päätin painaa "lähetä" nappia.


Tilanne nyt

Yhdistyksestä lähtemisen jälkeen olen kokenut olevani vapaa. Yhdistys oli aiemmin myös ilmoittanut, että yhdistyksen alainen kasvattaja on yhdistyksen virallinen kasvattaja myös vapaa-ajallaan ja netissä keskustellessaan. Nyt on se aika, kun voin kirjoittaa itse omat mielipiteeni jyrsijöihin liittyvistä asioista miettimättä sitä, saanko kenties rekisteöintijäähyä tai yhdistyksestä erottamispäätöksen. Sain myös vapaasti kertoa oman mielipiteeni siitä, miten koin asioiden menneen.

Lähtemisen jälkeen olen saanut paljon energiaa, sekä eläinten kanssa olemiseen että omien Facebook sekä kotisivujen päivittämiseen. Pistin kokonaan ranttaliksi myös nämä kotisivut, joita nyt tätä kirjoittaessa rakentelen uudelleen hiljalleen työn ohella.

Kasvateille on tehty meidän ihan omat sukutaulut sekä myyntisopimukset. Sukutaulut meillä saa edelleen, kuten ennenkin ja jos omistaja haluaa eläimensä rekisteröidä, on kaikki tiedot valmiina sukutauluissa.
Lisäksi olen kasannut noin kymmensivuisen tiedoston ostajille jatkoa ajatellen. Tiedostosta löytyy tarkempia tietoja esimerkiksi tappeluiden varalle, ruokintaan, mahdolliseen sairasteluun ynnä muuhun.

Meille on tullut myös paljon uusia ihania eläimiä sekä uusia lajeja. Olen saanut paljon uusia kontakteja ulkomaille ja yhteistyö näiden kasvattajien kanssa toimii loistavasti. Olen myös saanut aiempaa enemmän yhteydenottoja muilta suomalaisilta, ihan aloitteleviltakin kasvattajilta. On ollut ihana huomata, että gerbiilit edelleen kiinnostavat ja kasvatusetiikka on huomattavasti parantunut. Ainakin niiden osalta, jotka ovat minuun olleet yhteydessä.
Jos olet yksi heistä, niin onnea! Olet löytänyt kivan harrastuksen ja se voi vielä kantaa pitkälle. Tapaat paljon uusia ihmisiä harrastuksen kautta; kasvattajia, ostajia ja omistajia. Jos mahdollista, käy kuitenkin kurkistamassa näyttelyissä. SGYn kasvattajaosio on myös hyvä lukea, sillä siellä teoriaosuus on oikein hyvä lukea ajatuksella jokaisen aloittelevan kasvattajan. Loppu on sinusta kiinni.
Iloisuus ja onnellinen kasvattaminen on se, mitä kannattaa vaalia! :)


Kuvassa Moonwell's Blessed Be. Toisen kasvattamani poikueen ensimmäinen grey agouti - nykyisen gerbiililinjani alku.

Mikä minulle on tärkeintä

Kasvatukseni tärkeimmät asiat on aina olleet terveys ja luonne.
En ole koskaan nähnyt näyttelyitä harrastuksen tärkeimmäksi asiaksi. En ole tittelinmetsästäjiä, vaan positiivisten elämysten kautta eläjiä.
Koska kasvatus kuitenkin pohjautuu aina myös rotumääritelmään, on varsinkin aloittelevalle kasvattajalle kuitenkin hyvä käydä näyttelyissä edes alussa. Samalla näkee muita eläimiä ja pääsee keskustelemaan kasvatuksesta muiden kasvattajien kanssa. Suosittelen erityisesti Tutor -kasvattajan hankkimista, eli kasvattajaa, joka neuvoo sinua pääsemään alkuun kasvatuksessa.
Olisi kuitenkin hyvä muistaa, että tuomarin arvio eläimen ulkonäöstä ei aina takaa täysin eläimen käyttämistä kasvatukseen. Näyttelypaikalla tuomari ei voi tietää, millainen eläin on luonteeltaan ja miten se tulee toimeen muiden kanssa. Siksi en suosittele tuijottamaan pelkkää titteliriviä, oli sitten kyseessä mikä eläin tahansa.

Muutama minulle tärkeä kriteeri:
Eläimet eivät saa olla toisilleen aggressiivisia.
Ihmistä ei purra.
Aikuisten tulee hyväksyä luovutusikäiset poikaset laumaan.
Kiimassa oleva naaras hyväksyy uroksen eikä uros hyökkää naaraan päälle.

Enkä koskaan käytä kasvatukseen gerbiiliä, joka näykkii tai puree, tai muuten käyttäytyy epätoivotulla tavalla.
Aina välillä tulee eteen niitä eläimiä, jotka syystä tai toisesta tappelevat keskenään, vaikka olisivat aiemmin tulleet toimeen oli kyseessä sitten gerbiili tai vaikka perheen koirat. Joskus syy on selvitettävissä, joskus ei. Tällaisiin asioihin kannattaa kasvattajan toki aina kiinnittää huomiota ja ottaa tämä huomioon myös tulevaisuudessa. Kyllä, meilläkin ovat sisarukset tapelleet keskenään. Ja onpa myös yksi tapaus, missä sisarukset ovat olleet toisen kasvattajan luona aggressivisia kämppiksilleen, mutta meillä jatkunut suku taas ei ja tämä linja on edelleen käytössä, ilman käytösongelmia.

"Älä kokeile tätä kotona"
Olen gerbiilien parissa puuhaillut ja seuraillut niiden käytöstä vuodesta 1999 ja kasvattanut vuodesta 2005. Olen tehnyt töitä sen eteen, että gerbiilit olisivat leppoisia ja toistensa kanssa toimeen tulevia.
Yhdistän urokset ja naaraat suoraan yhteen ja niiden tulee hyväksyä toisensa. Vuosien pitkä ja vaalittu työ tuottaa sekin tulosta myös luonteissa.
Meillä gerbiilit asuvat laumoittain ja laumassa on aina enemmän, kuin kaksi. Tätä kirjoittaessa suurimmat laumat on kuusi urosta ja kuusi naarasta. Lisäksi meillä laumojen koot ja kokoonpanot vaihtelevat.
Syksyllä 2018 kirjoitin sosiaalisessa mediassa, miten laitoin yhteen kaksi aikuista ja toisilleen vierasta urosta parin luovutusikäisen muksun kanssa. Ihan tuosta vaan. Ja toistan vielä, ei, älä kokeile tätä kotona.
Hoidan myös kaikki totutukset, mikäli meiltä gerbiilit lähtevät yksin jääneelle kaveriksi. Näin kaikilla on parhaat eväät yhteiseloon.

Gerbiileissä, kuten muissakin eläimissä, kasvatustyö on kuitenkin jatkuvaa työtä.
Koska tarkoituksena ei ole teettää kokoaikaa samoilla pariskunnilla poikasia, saati tehdä tiukkoja sisäsiitoksia, haen uutta verta myös ulkomailta. Pääasiassa kaikki ulkomailta tulleet on yhdistetty omiin linjoihini, jotta linja pysyy hyvänä.
Tuonnit, niin Suomesta kuin ulkomailtakin, voivat aina tuoda tullessaan myös negatiivisia asioita. Niihin vain pitää osata suhtautua ja kääntää kelkka parempaan suunnitelmallisella kasvatuksella.
Tärkeintä on, että sinä kasvattini omistajana kerrot myös ne negatiiviset asiat minulle!
Osaan pitää linjoja paremmin silmällä kun kerrot mahdollisista riitatilanteista tai muista epätoivotuista käytöksistä. Kerrothan myös kuolinilmoitukset.

Minulle kasvattajana tärkeintä on se, että kasvattieni omistajat ovat tyytyväisiä eläimiinsä.
Olen saanut vuosien saatossa paljon ihania, uusia tuttavuuksia. Osasta on tullut tärkeitä, perheen lapset ovat kasvaneet gerbiilivuosien rinnalla ja itkut on itketty myös hyvästejä jättäessä. Kasvatus tuo mukanaan paljon muutakin, kuin pieniä söpöjä poikasia.



Moonwell's